torstai 11. huhtikuuta 2013


Päijänteen ympäriajo 23-24.3 2013
Edellinen viikko meni oikeastaan ihan siinä kun tankkasin hiilareita kroppaan ja kävin ajamassa sisään ajoa uuteen pyörään. Torstaina väänsin uudet renkaat alle pyörään ja kiristelin vanteen pinnat. Kävin koko pyörän läpi kiristelin kaikki pultit pyörästä ja vaihdoin öljyt.
Perjantaina en mennyt kouluun ollenkaan vaan keskityin kisaan ja pakkasin kaikkiin kolmeen huoltoautoon tarvittavat varaosat ja vaatteet. Vanha pyörä oli kanssa mukana varaosa pyöränä varmuuden vuoksi. Illan suussa ajettiin vierumäelle katsastamaan pyörä ja valmistautumaan kisaan.

Lauantai

 Herätys oli ennen kuutta koska kisa alkoi minun osaltani 7.14 ja ennen sitä piti aamupala käydä syömässä ja vaihtaa ajokamat päälle. Aamulla oli hyvä fiilis hypätä pyörän selkään ja lähteä ajamaan. Päivän ensimmäiset pätkät meni mukavasti ja ajo oli rentoa ja helpon oloista, sellaista lähdin hakemaankin kun lauantai päivä on pitkä ja raskas. Auttosissa söin ensimmäisen kerran jotain kiinteää ruokaa, siihen asti tultiin pelkällä urheilu juomalla. Söin ruisleivän nopeasti ja jatkoin matkaa.
Jämsässä oli ensimmäinen pitkä huolto noin 30 min jossa vaihdoin kuivaa paitaa päälle ja söin makaronia ja jauhelihaa joka uppoaa hienosti nuoreen mieheen. Jämsän jälkeen oli vaikeuksia yhdellä pitkällä pätkällä jossa innostuin ajamaan liian kovaa. Oli hienoa pätkää ajaa. Ajoin yhden mutkan pitkäksi ja tipuin isoon monttuun, mikä oli täynnä lunta. Kun rupesin pyörää repimään sieltä ylös niin se vei kyllä voimia ja paljon aikaa.  Kaksi kaveria ohitti sillä välin. Sen pätkän jälkeen rupesi taas ajo kulkemaan rennommin enkä kaatuillut paljoa. Ajo kulki ihan mukavasti Joutsaan saakka jossa oli seuraava pitkä huolto.
 Joutsassa kello oli vähän yli viisi. Siellä vaihdoin ihan kaikki ajovaatteet ja vaihdettiin pyörään vaihdelaattikko öljyt ja tarkasteltiin pinnat ettei ole löysällä. Joutsan jälkeen vaikeudet alkoi, huollossa huomattiin ettei kypärä valojen akkuja ole mukana vaan ne on jäänyt aamu kiireessä hotellille. Yksi huolto autoista lähti hakemaan niitä ja minä lähdin pätkälle hieman turhautuneena. Se pätkä meni ihan mukavasti, mutta sitten seuraavaa meni aika huonosti kun oli jo sen verran hämärää että oli vaikea ajaa. Noiden pätkien jälkeen menin tankkaus huoltoon ja oli jo todella pimeää ja siellä kerrottiin että seuraavan pätkän jälkeen saat kypärävalon. Huollon jälkeen lähdin ajamaan siirtymää ihan normaalisti ja en huomannut että pitää kääntyä kun kyltti oli yhden auton takana ja ajoin ohi. Varmaan kymmenisen kilometriä kerkesin ajamaan, sitten auto pysäytti minut ja sanoin että takasin päin että piti kääntyä aikoja sitten. Löysin sitten pätkälle mutta 17 min myöhässä omasta lähtö ajastani ja sain sakko minuutteja. Se pätkä meni ihan köröttelyyn ja pois selviytymiseen sen pätkän jälkeen olin luokkani viimeisenä. Kypärävalot saatuani sain jonkinlaisen rytmin seuraavalle pätkälle mutta viimeisillä pätkillä rupesin olemaan jo aika puhki ja väsynyt kun oltiin ajettu jo kumminkin 14 tuntia sinä päivänä. 

Käykää lukemassa sunnuntain mietteet kantapankin sivulta klikatkatkaa ylhäältä pankin logosta niin löytyy sieltä :)