tiistai 1. lokakuuta 2013

Kärhän lenkki
28.9
Mäntsälä

Nyt sai ajotuntumaa jo takaisin alle ja ajo tuntui jo hieman paremmalta ja joutuisammalta.
 Ensimmäinen maastokoe oli todella hyvä Tykkäsin siitä todella paljon, vaikka viimeinen suora ennen maalia tuli hieman yllätyksenä. Mutkan jälkeen kun oli tehty extreme loppu betoni palkeista minkä yli piti ajaa, niin ensimmäiset palkit menivät aika huonosti. Olen ihan tyytyväinen siihen pätkä aikaa 8 sekuntia kärjestä neljän ja puolen minuutin pätkällä.
Toinen maastokoe oli pääosin liukasta peltopätkää jota lähdin ajamaan turhan varovaisesti joten hieman sain takkiin sillä pätkällä.
kolmannesta maastokokeesta en tykännyt, ei ajo sujunut silläkään pellolla.
Neljäs maastokoe oli siten oikein tuskien taival. Varauduin että pätkä on pidempi kuin muut että tässä ei auta hölmöillä vaan ajaa varmasti ja tarkasti ja sen lisäksi vielä kovaa. Eihän se sitten mennyt ihan niin :D kaksi kaatumista kerran jumissa mäessä ja kerran ojassa ja kärjelle hävisin reilu kaksi minuuttia. Ei ollut aivan minun pätkäni.
Viidennestä pätkästäkään ei ole juhlimista ajo oli aika tökkivää jotenkaan ei vaan löytänyt rytmiä neljännen pätkän jälkeen.
Kuudes pätkä meni taas sitten aivan nappiin ja ajo kulki mukavasti. En oikein vieläkään ymmärrä miten se kulkikin niin hyvin. Reitti oli liukas, kivikkoakin löytyi reitin varrelta ja juuriakin oli kaivautunut esiin. Olen tyytyväinen pätkään kuinka hyvin se tuli ja kellokin tuntui tykkäävän ollen luokkani kolmas.
Ensimmäinen ja toinen pätkä ajettiin vielä toiseen kertaan jotka meni aika samalla lailla, mutta nyt osasin varautua ykkösen loppuun ja kakkosen pelto osuuteen.
 +Kisassa oli todella mukavia pätkiä ja tykkäsin ajaa niitä, ajan kyllä           kisan jatkossakin.
-oli Pitkiä tie siirtymiä ja niissä tuli vähän hemmetin kylmä kun ensin hikoilet itsesi pätkällä ja sitten tulet 15 km asfaltti tietä huoltoon, niin eihän se kauheeta herkkua ole.